Tekstiilityöt · Yleinen

Kettutyyny

Sain tehtyä sisätyynyt kettutyynyliinoille. Ilokseni sian huomata, että muutama kaveri olisi halukas ostamaan kyseisiä tyynyjä. Ehdottomasti aion kartoittaa markkinatutkimusten merkeissä menisikö kettu tyyny kaupaksi ja suunnitella miten saan ostettua tähän tarvittavat työvälineet. Tuoteperheeseen kuuluu myös pesukarhutyyny jonka olen suunnitellut. Samaa kuvaa voi käyttää lasten paidoissa. Yksi kettu pääsi esille poikani huoneeseen. Tuo kivasti väriä muuten… Continue reading Kettutyyny

Tekstiilityöt · Yleinen

Lasten tekstiili

Lasten tekstiiliä suunnitellessani aloin miettiä poikani huoneen sisustusta ja mikä sinne sopisi. Halusin, että huone näyttää siltä että siellä asuu leikki ikäinen, joten siitä lähti ajatus muotoon ommellusta tyynynpäällisestä joka toimii samalla tyynyleluna. Ketun painoin paksulle puuvilla kankaalle valotuskaavion avulla. Myös kaaviomuovia on käytetty värilliseen osaan. Kuvan kohdistaminen oli haasteellista. Haaveilen omista kankaanpainanta seuloista johon… Continue reading Lasten tekstiili

Tekstiilityöt · Yleinen

Ensikosketus kankaanpainantaan

Mietin aluksi miten voisin hyödyntää kankaan painantaa nukkekoti ja lelu töihin. En saanut heti ideaa joten lähdin painamaan itselleni tyynyliinoja. Siinä ananasata työstin ja mietin, että voisin tehdä pehmoruokia lapsille. Ananaksia ja vesimeloneita alkoi vilistä ajatuksissa. Kankaan painannalla saa helposti hedelmän printin kankaaseen eikä tarvitse erikseen ommella useita eri hedelmän osia yhteen. Voi vaan tehdä… Continue reading Ensikosketus kankaanpainantaan

Tekstiilityöt · Yleinen

Eri tekniikoita kankaalle

Erikoistekniikoita opittuani olen alkanut miettimään miten voin soveltaa oppimaani tekemissäni töissä. Minulla alkaa hahmottua millaisen näytön aion suorittaa valmistuttuani käsityöntekijän ammattitutkinnosta. Oppimillani tekniikoilla saa tuotteista viimeisteltyjen näköisiä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Kuvissa testikankaan metallimainen pinta sekä kankaan kovetus. Oikealla langoista kovetettu kulho joka saa valkoisen värin vielä pintaan ja joulutähtiä, jotka voi vaikka kuuseen laittaa roikkumaan.… Continue reading Eri tekniikoita kankaalle

Tekstiilityöt

Jyväskylä päivä

Viikonloppuna 18-20.3  oli Jyväskylässä kaikennäköistä ohjelmaa. Muunmuassa meidän koululla oli tapahtuma Kangas kaikin aistein ja siellä pääsi tutustumaan luoviin aloihin. Tuusailin itse aikani lautanauhaa, mutta kiinnostukseni työpajoja kohtaan oli suurempi, joten läksin työstämään kukkapantaa tyttöjen kanssa. Okei saattoi yksi vaikuttava asia olla myös ne herkut mitä siellä pöydällä oli tarjolla. Tällainen tästä sitten tuli.

Tekstiilityöt

Nyörit

Pääsin kokeilemaan erilaisia nyörien tekoa. Kuvasta löytyy vasemmalta oikealle palmikko, lautanauha, sormeiltu nyöri, unkarilainenkierrenauha ja iskuhapsu. Aloitin myös toisen lautanauhan tekemisen, mutta asiat eivät menneet kuin strömssössä.Alunalkaen päätin tehdä vyön, mutta en tajunnut mitata lankoihin vyön sitomisvaraa tarpeeksi. Aikani kun lankoja leikkasin huomasin, että osa nauhoista oli 20cm lyhyempiä kun muut, joten mittaa lähti lisää… Continue reading Nyörit